TARINOIDEN TAIKAPÖLYÄ!

Muistatko, miltä tuntui pelätä Alibada-sadun rosvoja isän turvallisessa sylissä? Milloin viimeksi
lumouduit tarinasta, antauduit sen vietäväksi? Tarinoilla on sama lumousvoima kuin sadun
Pillipiiparilla, joka johdatti lapset pois kaupungista soitollaan. Sanoillakin voi soittaa. Lyyrisimmillä
kirjailijoillamme on tuo soittamisen ja säveltämisen taito. Se on terapiaa lukijalle.

Luetut tarinat jättävät jäljen, varsinkin lapsiin, muokaten heidän maailmankuvaansa ja ruokkien
heidän mielikuvitustaan. Vaikka luen ja analysoin työkseni lastenkirjallisuutta, säikähdin
aikoinaan kolmevuotiaan tyttäreni voimakasta eläytymistä satujen sankareihin. Luettuani hänelle
Lindgrenin pikkuista Lottaa hän matki kirjan sankaritarta leikaten omat uudet sukkahousunsa
riekaleiksi.

Peppi villitsi tytön täysin; häntä ei saanut kutsua omalla nimellään, hän oli Peppi. Maailman
vahvin taitavin ja hauskin tyttö. Peppimme kiipeili sohvien päällä ja liiteli taivaan avaruuksissa,
yritti nostella huonekaluja, nukkui pää peiton alla, jalat tyynyllä, halusi määrät itse itsestään,
Pepin tapaan. Onneksi kehityssuunta muuttui ja tyttö keskittyi oman mielikuvitusmaailmansa
rakentamiseen. Hän loihti itselleen mielikuvituskaveri Linnean, jonka elämä ja teot viihdyttävät
yhä koko perhettä.

Äitinä olen kokenut huikeimmat hetkeni lukiessa lapsilleni. ”Äiti miksi sä itket aina samassa kohtaa?”
ihmetteli esikoiseni lukiessamme uudestaan ja uudestaan Lindgrenin Veljeni Leijonamielen tarinaa.
Yhdessä lukeminen on kirjaseikkailu, mutta myös samalla tutkimusretki omaan minään ja tunteisiin.
Seikkailussamme pääsen kokemaan jonkun aavistuksen omista lapsuuden lukukokemuksistani
lasteni kanssa. Saamme itkeä ja nauraa yhdessä. Se on ravistelevaa.

Olemme nauraneet tikahtuaksemme Heinähatulle ja Vilttitossulle. Olemme jännittäneet Anni
Swanin lähes sata vuotta vanhojen nuortenkirjojen juonenkäänteissä; selviääkö Arnellin perheen
isä, joka on syyttömänä joutunut vankilaan? Olemme itkeneet orpolasten kohtaloa. Lastenkirjathan
ovat pullollaan sympaattisia orporaukkoja ja häijyjä aikuisia, jotka kiusaavat lapsia. Lopussa aina
hyvyys ja oikeudenmukaisuus voittaa ja paha saa palkkansa. Se on lohdullista. Lapsen oikeudentajuun
vetoaa hyvät ja pahat -teema.

Kirjat jäsentävät maailmaa ja niistä löytyy vertailuaineistoa omalle elämälle. Meidän perheestä löytyvät
mm. Pikku-Myy, Nuuskamuikkunen, Vilijonkka, Vilttitossu, Maija Poppanen, Harry Potter…
Ketä sinä muistutat? Entä ystäväsi? Lastenkasvatuksessa kirjojen sankarit ovat usein oiva apu
ja pelastus. Yököttävä kasvissosekeitto maistuukin yhtäkkiä taivaalliselle kun äiti ilmoittaa sen olevan
Muumimamman sosekeittoa. Entä kukapa lapsi ei haluaisi osata pukea Peppimäisen nopeasti
talvihaalaria ylleen? – Ainoastaan hän, jolle tarinat eivät ole tuttuja!

Jokaisen lapsen perusoikeuksiin kuuluvat kirjat. Työssäni kerron koululaisille tarinoita kirjoista
innostaen heitä lukemaan. Kirjavinkkaukseni koukku on siinä, että jätän tarinan kesken,
jännittävimpään kohtaan, jotta lapsi lukisi itse kirjan loppuun. Antoisinta tässä työssä on vuoro-
vaikutteisuus, keskustelut lasten kanssa ja käsin kosketeltava tunnelma lasten joukossa.
Tunnen luokan ilmapiirin tihentyvän, lasten jännittyvän, tuskin hengittävän kertomukseni
lähestyessä huippuhetkeään. Yksikään erityisluokan rauhattomista lapsista ei ole ollut tunneillani
levoton tai keskittymiskyvytön. He varsinkin ovat usein niitä lumoutuneempia kuuntelijoita.
Se on koskettanut minua syvältä, antanut voimia jatkaa tätä tärkeää työtä.

Kirjavinkkarina koen olevani sadun Pillipiipari, joka johdattaa lapset uuteen maailmaan, irrottaa
arjesta ja aikuisten vaatimuksista. Olen etuoikeutettu saadessani sirotella tarinoiden taikapölyä
lapsille, silloin elän itsekin tuossa hohteessa, jaksaakseni taas aikuisten maailmassa.

Lämmittävää on ollut kuulla vanhemmilta ilahtuneita viestejä: "Sinä sait meidän pojan lukemaan!
Miten teit sen?" Kaikki lapset rakastavat tarinoita, se on yksi ihmisen perustarve. Tarinoita on
kaikkialla, ei ainoastaan kirjoissa vaan myös maisemassa, elokuvissa, tietokonepeleissä ja
esineissä ympärillämme. Kirjailijat vain sanoittavat taitavasti yhteistä maailmaamme ja
kokemaamme. Sanoista kaikki kirjallisuus alkaa. Sanoissa on taikaa, koska juuri niiden
synnyttämän lumouksen vuoksi luemme kirjoja!

Olen elänyt tuhat elämää. Olen pelännyt, rakastanut, jännittänyt ja vihannut miljoonia
kertoja. Kirjoissa. Kirjat ovat luotettavia ystäviä, ne eivät petä eivätkä jätä vaan tarjoavat
suojaa ja avaavat uusia maailmoja.

 
Pirkko Ilmanen
FM, kirjallisuudentutkija, erikoiskirjastonhoitaja